torstai 29. huhtikuuta 2010

Olen huomannut, että sen jälkeen kun Leenan@ tila pahentui niin blogi alkoi nukkumaan kuin odottaen.
Itse olen sairastanut kohta vuoden ja lähtö pisteessä olemme nyt. Tosin toivon, että uusi sytostaatti lääkitys alkaa  tehoamaan aikanaan.Vaikka tuumori arvot olivat hieman kohonneet entisestään, niin luulen ja toivon asioiden menevän nyt uuden lääkityksen myötä parempaan päin.
1. tiputuksen jälkeen olo on ollut parempi, ei ole ollut niin kipeä. (8.5 tuleekin täyteen vuosi sairauteni toteamisesta.) Mutta Herra on ollut hyvä ja siunannut minua iloöljyllä, rauhallisuudella, vaikka tunteita tulee ja tunteita menee luotan yksin Kristus kalliooni.

Psalmit 41

1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Autuas se, joka vaivaista holhoo! Hänet Herra pelastaa pahana päivänä.
2  Herra varjelee häntä ja pitää hänet hengissä, ja maassa ylistetään hänen onneansa, etkä sinä anna häntä alttiiksi hänen vihollistensa raivolla
3 Herra tukee häntä tautivuoteessa; hänen sairasvuoteensa sinä peräti muutat.
4 Minä sanoin: "Herra, ole minulle armollinen, paranna minun sieluni, sillä minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan".
5 Minun viholliseni puhuvat minusta pahaa: "Milloinka hän kuolee ja hänen nimensä katoaa?"
6 Ja jos joku tulee minua katsomaan, puhuu hän petosta; hänen sydämensä kerää häijyyttä itseensä, hän menee ulos kadulle ja purkaa sitä.
7 Kaikki minun vihamieheni minusta keskenään kuiskuttelevat ja hankitsevat minulle pahaa:
8 "Jokin parantumaton paha on häneen tarttunut, ja siitä, missä hän makaa, hän ei enää nouse".
9 Ystävänikin, johon minä luotin, joka minun leipääni söi, nostaa kantapäänsä minua vastaan.
10 utta sinä, Herra, armahda minua ja auta minut ylös, pystyyn, niin minä sen heille maksan.
11 Siitä minä tiedän sinun mielistyneen minuun, ettei minun viholliseni saa minusta riemuita.
12 Minun nuhteettomuuteni tähden sinä minua tuet ja annat minun seisoa kasvojesi edessä ainiaan.
13 Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen. Amen

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Takapakkia.

Lääkärissä käyty. Maksan pienet asvaimet ovat kasvaneet yhteen. Syöpäarvo oli vähän noussut. Lääkityksen vaihto. Entinen lääkitys ei riittävä. Myös pään ct-kuvaus tulossa.

Muutoin veriarvot hyvät.
Synkkä ja apeaksi vievä päivä, itkua, pelkoa. Toivottavasti eivät  aikanaan löydä päästä kasvainta.
Perjantaina aloitetaan uudella tipalla Irinotecan nimeltään ja kotona Xeloda 3+3.
Onneksi on tuki joukkoja. Eniten huolestuttaa miten tytär jaksaa ottaa tämän kaiken vastaan.
Hoitaja oli kyllä ihanan lohduttava ja lupasi hoitaa minua perjantaina jos vain esimies ei määrää muihin tehtäviin.

Siunausta teille tähän päivään kaikille.

"Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan, mitä päivä tuokin tullensansa, Isä hoitaa lastaan armollaan...."

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Pienenä tyttönä luuli nyt tietää.

Eipä sitä tiennyt pienenä kuinka hyvä on olla isona. Tänään kävin siellä ultrassa ja kas myoomanhan ne sieltä löysi. Enempää en asiasta vielä tiedä, huomenna on lääkäri ja se puolen tunnin tippa.
Mietinpä vain  tuleeko taas uusi leikkaus reissu...apeaksi vetää.
Luulisi tässä elämän varrella tulleet leikkaukset ja muut sattumat riittävän yhdelle ihmiselle, mutta ei.
Kohta on vuosi syövän toteamisesta (8.5.2009)
Paniikit,yksinäisyys,pelko ne ovat kulkeneet kauan mukana tässä elämän tiimellyksessä. Leenan@n tilanne kulkee tässä päivittäin myös mukana.

Onneksi Jeesus kantaa meitä, vaikka emme sitä aina huomaakkaan. Olemme niin ryvettyneitä itsesääliin ettemme huomaa mitä hyvää Hän tekee meille ja meidän kauttamme olimmepa sairaita tai terveitä.
Sairaus vain pysäyttää ja auttaa näkemään kauas kantoisemmin elämän pienetkin ihmeet.

Toivotan teille siunattua loppu päivää Herramme Jeesuksen käsivarsilla.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ajatuksia.

Tänään on väsymys päivä eli pienetkin teot tuottavat ponnistuksia. Perjantaina on verikoe päivä ja maanantaina kokovatsan ultra ja tiistaina lääkäri ja tiputus.
Eiköhän tuossa riitä vähäksi aikaa taas.

Nyt olen kuitenkin päässyt raamatun luvussa uuteen vireeseen ja Herrakin on antanut raamatun paikkoja luettavaksi....hyvin lohdullisia ja voimauttavia paikkoja.

Leen@:an blogia olen lukenut. Surullista, mutta toisaalta lohdullista ellei Herra suo parantumista Leenalle, niin ainakin hän pääsee tuskistaan ja paljon parempaan paikkaan. Ja on myöskin mukava lukea, etttä Leena on levollisella mielellä ja että hänellä on lähijoukot tukenaan.....kaikilla ei loppuvaiheessa ole....esim. vanhukset jotka hiljaa nukkuvat vain pois.

Enempää en nyt pysty/kykene kirjoittamaan. Olkaa kaikki siunattuja tänä päivänä. Ja tukeutukaa Herran sanaan.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Yht.äkkiä surullista tietoa.

http://leenankevat.vuodatus.net/

Enempää en osaa kirjoittaa, lukekekaa itse. Laittaa mietteliääksi.


torstai 8. huhtikuuta 2010

Harkitse mitä puhut.

"Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat."

Saarn. 5:1

Itse olen joutunut opettelemaan tämän säännön. Olkoon ihminen millainen tahansa hän on silti Jumalan silmissä arvokas oma persoonansa. Siunaa, älä kiroa. Älä yhdy panettelijoiden joukkoon. Puu kasvaa juuristaan, niin mekin. Jos juuret ovat mädät, muuta sinä ne, ravitse hyvällä ei pahalla. Hyvä ja paha levittävät molemmat juuriansa.