maanantai 9. marraskuuta 2009

Torstaita odotellessa ja mieltä valmistamassa.


Lumi tuli ja suli.Minä tsemppaan itseäni taas torstaita varten, toivoen, että käsi ei tiputuksessa tulisi niin kestämättömän kipeäksi kuin on tullut - varsinkin viime kerralla.
Keskiviikkona käyn veri kokeissa ja sikapiikkiä en ole vielä ottanut.
Asiasta täytynee keskustella torstaina, sillä piikillä on 50% teho hoitojen aikana, välissä ei ole kuin 2 päivää milloin sen voisi ottaa.
Aika tiiviisti olen pysytellyt koti oloissa etten saisi tuolla ihmis massassa tautia päälleni.

Sitä en tiedä mikä olisi järkevää - onneksi lähipiirissäni ei ole flunssaisia nyt muutenkaan. Kylläpä sen torstaina kuulee miten menetellä vaan tiputuksen jälkeen en voi sitä kuitenkaan ottaa mahdollisten piikistä tulevien oireiden vuoksi.

Eli koto lienee paras paikka nyt tällä hetkellä, vieraita meillä ei liioin käykkään paljon ja oma väki pesee kätensä kun kulkevat.
Nyt toivotaan, että koko sikatauti menisi ohi Suomen maasta ja koko maapallolta.


2 kommenttia:

  1. Täältä lähetän huomiselle rukoustukea, rauhaa, uskoa ja toivoa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ystävä! Kello on nyt kohta 8.15 ja 9:ksi menen polille toivoen ettei tuo käsi tule todellakaan niin kipeäksi kuin viimeksi.Jamuutenkin pahimmat oireet saisivat pysyä pois Jeesuksen nimessä.

    VastaaPoista

PÄIVÄN VÄKERRYKSET