maanantai 28. joulukuuta 2009

Psamien lohdutusta.



Psalmi
42:6 Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.

Olen koko päivän ollut levoton ja peloissani. Aamu päivästä rukoilin taas kerran Jumalaa antamaan minulle jotain lohduttavaa ja sain psalmit 42 ja 43 ja mieleeni sanat "miksi murehdit sieluni"
Yllättäen, tietmättäni nuo sanat olivat myös molemmissa psalmeissa! Psalmissa 42 se esiintyy kaksi kertaa ja psalmissa 43 kerran.

Miksi sitten olen levoton ja peloissani; koska 31.12 on sytohoito, tarvinneeko selittää enempää. Järki sanoo yhtä ja tunteet toista.

Odotan vain, että helmikuun tarkastuksessa kaikki olisi siinä mallissa kuin lääkäri viime tarkastuksessa toivoili,että saisin tosiaan jäädä pelkälle lääkitykselle. Toivon ja rukoilen, että Herra auttaisi parantavalla kosketuksellaan niin paljon, että se toteutuisi.


Joulunaika meni hyvin. Siitä kiitos Jumalalle, jolla on hyvä tahto kaikkia kohtaan.

Siunauksellista Uutta Vuotta 2010



3 kommenttia:

  1. Hei Marja!
    Olen muistanut Sinua rukouksin samalla kun
    ystävätärtänikin. Teillä on sama sairaus ja samoihin aikoihin todettukin. Hänelläkin on kahdeksas tiputus 31.12.09. Välillä joutuivat pitämään kuukauden tauon ja vaihtamaan aineita kun ei kestänyt hoitoa ja aikoi jo lopettaa sen, mutta nyt on kestänyt paremmin.
    Jumalan Siunausta sinulle kaikkeen mitä tarvitset ja toivorikasta, tervehdyttävää Uutta Vuotta.
    Terv. Viivi.

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti tuttavallasikin oli samaavastin hoitokuin minulla nyt on ollut koko ajan.
    Terveisiä hänelle.(Onko sinulla blogi????)

    VastaaPoista
  3. Hei taas!
    Samanlaiset hoidot taitavat Teillä olla ystäväni kanssa. Hänellä on epäilyjä luustoon menosta, joten kokeita tiedossa ensi viikolla.
    Ei minulla ole blogia kai. En tiedä mistä tuo Sisar nimimerkki on minulle ilmaantunut. Yhdessä vaiheessa kyllä "harjoittelin" kaikenlaista ja yritin jotain "blogatakin". En jaksa oikein tämmösiä opetella.
    Löysin täältä blogistasi yhden entisen matkatuttuni myös sairastavien listalta. Paranemisen siunauksia hänellekin rukoilen. Hyvää vointia Sinulle ja Jumalan siunausta.
    Terv. Anja-Viivi

    VastaaPoista

PÄIVÄN VÄKERRYKSET