sunnuntai 8. elokuuta 2010

Hermostuttaako, kyllä.

On se kumma kun tutkimukset ei yhtään pelota, mutta silti on levoton ja hermostunut olo.
Tyttö on kavereilla ens yön, mutta vanhin poika onneksi ihan omasta tahdostaan tuli mun kanssa yöksi. Vaikka ens alkuun lähtikin kotiinsa, mutta tuli sitten kuitenkin takaisin....toisaalta onneksi. Olisihan se ollut ikävää olla yksin hermostuneena kotona.

Huomenna alkaa klo.16 tyhjennys. pitää käydä apteekissa ja kaupassa hakemassa sokeripitoisia juomia, ettei veren sokeri laske(diabetes kun on myös mulla).
Ja sokeripaloja tai muuta vastaavaa pikaista nostattajaa.


Rakas Jumala, anna voimia, rohkeutta, ja levollinen olo. Siunaa lapsiani. Anna Pyhän Hengen vaikutus näkyä elämässäni suo minulle Pyhän Hengen täyteys, jota ilman en pysty päivääkään, anna lamppuuni öljyä, Pyhää öljyä. Tämän pyynnön tuon sinun eteesi Poikasi Jeesuksen nimessä kiitoksen kanssa.

Herra siunaa samoin muita syöpää tahi muuta sairastavia, että he oppisivat tuntemaan Sinun armosi ja hyvyytesi.elleivät jo tunne. ja niille jotka tuntevat anna Pyhä Henki meille oppaaksi tiellämme. Jos tiemme on vaivaan vievä, ohjaa meidät Hengelläsi oikealle tielle.

Kiitos ja ylistys Sinulle Pyhä kolmiyhteinen Jumala, joka tunnet meidät kaikki ja jo idussamme olet meidän tiemme valmistanut. Sinulta ei mikään ole salassa ja siitäkin kiitän Sinua rakas Jumala, mitä me olisimmekaan ilman sinua. Kiitos, että saamme olla sinun poikia ja tyttäriäsi, Sinun heikkoja lapsiasi, jotka tarvitsemme Isän hengen johdatusta elämäämme. Anna meille nöyrä ja rakastava sydän ettemme ylpistyisi.

Kiitos Ylistys ja kunnia nimellesi, kirkasta nimesi kauttamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

PÄIVÄN VÄKERRYKSET