maanantai 8. helmikuuta 2010

Väsymys suossa.

Aikaa on vierinyt kun olen tänne kirjoittanut. Olen ollut ja olen edelleen tosi väsynyt. Mahtaako johtua Xelodasta tuosta sytostaatti lääkkeestä vai Panacodista, jota joudun ottamaan kipuihini pesäkkeiden kohdalla. Joka tapauksessa vireys taso on aika nollissa ja minua harmittaa se etten kykene hoitamaan taloutta niinkuin kunnon äidin pitäisi. Antakaa lähimmäiset anteeksi.
Ensi viikon torstaina on lääkäri ja päätös jatkosta tapahtuu silloin.

En ole masentunut, mutta jännittää tulevat kokeet vietävästi - varsinkin kun olo on ollut tällainen.
Viime viikonloppuna oli veljenpojan häät ja samalla ristittiin pikku Wilma tyttö. Sekin vaikkei kauan kestänytkään ja oli toisaalta vaihtelua vei minut väsymyksen pohjalle. Illan yritin sinnitellä valveilla silmät ristissä.
Viimein kuin sain lääkitykset otettua, niin painuin pehkuihin ja uni tuli oitis.

Nyt en jaksa enempää kirjoittaa, mutta toivon, että jos jollakin on samanlaisia kokemuksia kommentoisitte vähän - niin tietäisi etten ole yksin.
Kirjojakin tekisi mieli lukea, mutta ei jaksa.



9 kommenttia:

  1. Heippa ystäväiseni! Olenkin odotellut kuulumisiasi. Väsymystä on minullakin. Googlasin tuota Xelodaa ja uupumus ja voimattomuushan tuli siellä hyvin yleisenä lääkkeen sivuvaikutuksena, joten ei ihme, että sinäkin tunnet sitä. Myös niitä samoja oireita, joita minulla oli Sutentista, lueteltiin: käsijalkaoireyhtymää, stomatiittia (suutulehdusta) ja vatsan oireita, ilmeisesti ne eivät vaivaa sinua, siitä voit olla kiitollinen.

    Väsymys on minullakin nyt päällä, kokeilen uutta voimakasta särkylääkettä, ja epäilen, että se aiheuttaa osaltaan sitä, onhan se huumelääke. Koitetaan jaksaa.

    VastaaPoista
  2. Olen aikaisemminkin lukenut blogiasi, nyt tulin sattumalta sivuillesi.
    Lähetän sinulle oikein paljon voimahalauksia ja toivon, että vointisi kohenee.
    Kirjoitit, että sinua harmittaa, kun et kykene hoitamaan taloutta niin kuin "kunnon äidin pitäisi".
    Miksi vaadit mahdottomia itseltäsi?
    Anna lupa itsellesi lepoon, anna muiden huolehtia sinusta. Siihen sinulla on täysi oikeus. Eikä vaan?

    VastaaPoista
  3. Hei Leena ja Rosina!
    On minulla Leena tuosta palleasta pesäke kohdat kipeät ajoittain ja varsinkin iltaisin ja aamuisin. Niihin sitten otan tuota Panacodia 2 tablettia, Xelodaa 3 tablettia 2 päivässä + muut lääkkeet päälle (verenpaine,paniikki), niin eiköhän niistä saa oikein hyvät humsaukset päivän ajaksi.

    Rosina tervetuloa lukijakuntaan.
    Vaadin tosiaan itseltäni aivan liikaa, mutta minkäs sille luonnolleen voi kun haluaa, että muiden ei tarvitsisi kärsiä sairaudestani - varsinkin nuorimmainen 17v. tyttö, joka on ollut minulle kuin oikea aarre.

    VastaaPoista
  4. Hyvää vointia ja mukavaa Ystävänpäivää sinulle, Marja-Liisa!
    Sinulla on tosi romanttisen oloiset sivut, kauniita värejä ja kukkasia.
    Ilahduttavat joka kerta tullessani blogisi sivuille.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Rosina kommentistasi! Ja hyvää ystävän päivää sinullekkin!
    Väsymys on ohi ja mielikin pirteämpi nyt. Mutta ainahan niitä aikoja tulee ettei tahdo jaksaa

    VastaaPoista
  6. Hei, Marja-Liisa olen Maarit tuolta vuodatuksen puolelta jossa mulla on kolmekin blogia, mutta huomaan, että olet myös uskossa ja olisin iloinen, jos saisin rukoilla puolestasi. Hengellinen blogini on Kuka on sinun turvasi http://exodus.vuodatus.net/ laitan tähän toisen blogini osoitteen. Minun veljelläni oli eturauhassyöpä ja se poistettiin kokonaan, se on omalta kohdaltani lähin ihminen kenellä on ollut syöpä. Ota yhteyttä, jos haluat minun rukoilevan puolestasi. Maarit

    VastaaPoista
  7. Hei, yritin jo saada kommenttia läpi, mutta en tiedä tuliko se kuitenkaan. Mutta jos sallit rukoilisin puolestasi, ilmoita itsestäsi, sillä on ihanaa löytää uskovia ystäviä. Sähköpostini on bengalinkissa@bastu.net Minulla on blogeja vuodatuksen sivuilla ja tämä on hengellisen blogini osoite. Siunaten Maarit

    VastaaPoista
  8. Nyt olen lukenut koko tarinasi jotta olen jyvällä missä mennään ja nyt mennään siinä, että rukoilen puolestasi tiuhaan tahtiin. Istun Jumalan kasvojen edessä enkä siitä lähde ennen kuin asia on loppuun käsitelty. Sulle on jo kerran Herra antanut Raamatusta kohdat joissa selvästi luvataan, ettei tauti ole kuolemaksi, joten siihen kiinnitämme katseemme ja toivomme. Sopimusrukousta en ehdota, sillä tässä asiassa ei voi olla miettimättä asioita uudelleen ja uudelleen. Huomasin, että sullakin on monta blogia, mullakin on vielä mun kissojen oma blogi jossa voit huviksesi piipahtaa, http://susami.vuodatus.net/ Ole siunattu ystäväni. Maarit

    VastaaPoista
  9. Hyvää ystävänpäivää ja laskiaista!
    Kukkaapa blogiini!

    VastaaPoista

PÄIVÄN VÄKERRYKSET