Tuisketta on ollut.

On ollu tosiaan kiirusta ja nuot poikien asiat mietityttännä miten pärjäävät ja nuorempi neuvoja tarvinnu. Nyt sitten on kaikki 3 tenavaa kokkolassa pojat omissa huusholleissaan ja tyttö tässä minulla.

Torstaina on taas lääkäri ja tiputus. Potuttaa koko tiputus ko on sitte muutaman päivän pois pelistä eikä pysty paljon autteleen poikia. No josko se tuo pikku sisko niitä sitten sistus hommissa auttelis. Vanhempi pojista kun aikoo laittaa kämpän nyt vähän niinku aikusemman laiseksi eikä enää mikskään "boksiksi", mutta valitteli kun ei oikein oo väri silmää. Kukkia ja koristeita vähä tahtos laittaa ja verhoja (ei enää lakanoita ikkunan peitoksi)

Huomenna on labra ja illallamennään katsomaan sitä vanhemman pojan asuntoa. Tiputuksen jälkeen kun en kykene muutamaan päivään kuitenkaan.

Ja tiiä sitte mitä lääkettä vaihtavat vanhan tilalle ja minkälaiset oireet siitä tulee toivottavasti ei oikein pahoja.

Mieli.

Tänään on ollut rauhallisempi mieli kuin eilen. Poika turusta soittelee joka päivä ja suunnittelee kokkolaan muuttoa. (on todella huolissaan tilanteestani).

Hän on tutkinut netistä sairauteeni liittyviä artikkeleita ja taitaa olla enemmän perillä sairaudestani kuin minä. Käy poikar essua sääliksi kun huolissaan minusta ja minun tilastani ja haluaisi selvästi olla lähempänä tukemassa äitiään.

Kun kuulin tilanteestani syöpä lääkärillä, niin ensimmäinen ajatukseni oli: mikä on suhteeni Jumalaan, miten minulle kävisi jos kuolisin?

Sitä asiaa minun pitää tutkia Jumalan edessä rehellisestivain siten saan lopullisen rauhan kävi miten kävi.

Kummaa on, että en ajatellut sairauttani vaan todellakin sitä olenko pelastunut vai en. Niin kuin raamatussa sanotaan "ei jokainen joka huutaa Herra, Herra pääse taivasten valtakuntaan"

Herra pyydän, vahvista uskoani, vaikuta minussa tahtomista ja tekemistä niillä voimavaroilla, jotka minulla on. Kiitos Jeesus, että kuulet lastesi äänen ja vastaat ajallasi ja tavallasi.