tiistai 13. lokakuuta 2009

Tiistai 13.10


Olen tänään tyytyväinen itseeni. vaikka päivä on vasta aamussa olen saanut oiottua paikkoja. Tosin nyt iski väsy ja ajattelin istua kirjoittamaan teille.


Tämän viikon torstaille minua on pyydetty todistamaan seurakuntaan siitä kuinka Herra on vaikeinakin hetkinä kuitenkin kantanut minua - on näkynyt vain yhdet jalan jäljet.

Olen yrittänyt hahmottaa mitä kertoisin sanoisin, puhunko omasta päästäni vai teenkö muistiin panoja, joitakin ehkä.

Vaikka välillä täällä valitankin elämän kurjuuttaa, niin parempana päivänä saan taas kiittää siitä kuinka Taivaan Isä on ollut mukana joka hetkessäni ja varjellut minua.
Tiedän kuitenkin, että huonoja päiviä tulee, tuleehan niitä vaikka olisi tervekin.

Oikeastaan ainoa asia mikä näin uskovana vaivaa on se,etten jaksa perehtyä saanaan juuri lainkaan. Siitä minun pitäisi tehdä parannusta. Vaan tässäkin asiassa luotan Herraan, että Hän virvoittaa minua tälläkin alueella - mitään maskia kasvoillan en halua pitää vaan olla oma itseni ja luottaa Herraan, että Hän pitää minut oikealla tiellä.

3 kommenttia:

  1. en ihmettele jos et nyt jaksa kekittyä sanan lukuun.äläkä pakotakkaan itseäsi siihen.ryömit vaan Isän syliin Hän kantaa sinua.P-H tuo sinulle kyllä muististasi mitä sinun pitää sanoa.lepää vaan ei mitään suorituspaineita kannata ottaa.siunausta sinne.

    VastaaPoista
  2. me emme ole lain alla vaan ihanan armon alla.kunnia Jumalalle.

    VastaaPoista

PÄIVÄN VÄKERRYKSET